sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Olohuone valmistuu

8.3..2012

Tammikuun 25 päivä olohuoneen lattia oli maalattu kahteen kertaa Betolux Aqvalla ja se kiilteli kauniisti. Nyt vaan toivotaan, että oksalakka pitää pintansa, eikä oksakohdat ala kellertää:)

Kaikki listat puuttuvat vielä. Ulkona on todella talvista. Toivottavasti puiden oksat kestävät lumen painon!
Kuva pihasta:
 1.2. 2012 vastaava paikka

17.2.12 oli matto laitettava lattialle ja tuotava muutamia kalusteita huoneeseen, vähänkö malttamaton:)

19.2.12 olin maalannut olkkarin kattolistat. Kuten kuvasta näkyy, olin melko optimistinen maalari. Maton päällä hyvin nitkusti suojausta:)

20.2.12 ulkona oli reilusti lunta:



23.2.12 Olivat kattolistat ja ikkunalistat paikoillaan. Jalkalistoja ei vielä ajateltukaan laittaa, kun ei ole tietoa, koska saadaan sähköpistokkeet paikoilleen.


29.2.12 lunta saatiin vielä lisää:)

Maaliskuun alussa sain tuoda jo sohvankin olkkariin. Sitä ei oikein kannata kovasti kalustaa, kun kesän jälkeen remonnti jatkuu ja makkari siirretään tänne. (Näin ei valitettavasti käynytkään. Työt veivät suurimman osan ajasta ja makuuhuoneen remonttia päästiin aloittamaan vasta vuoden 2013 syksyllä.)

 31.3.12 illalla:

Toukokuussa oli verhotkin jo olkkarin ikkunassa ja makuuhuonekin jo paremmassa järjestyksessä:)


Remonttiterveisin!♥
Hanne


Vanha harmooni saa lähteä

11.1.2012

Ihanaa talvista tiistai myöhäiiltaa kaikille!
Mökin olkkarissa on nyt tapetit ja lattia on lakattu oksalakalla.
Seuraavaksi olisi lattian maalausta tiedossa. 
Sitten kaikki listat ja ensimmäinen osa remonttia olisi valmis.
Ensi keväänä sitten jatkuu taas sama ruljanssi.
Eilen nostimme mökillä olleen vanhan yhteiskoulun harmoonin peräkärryyn ja toimme sen naapurille. 
Vei liikaa tilaa ja sitä tulee niin harvoin rimputeltua.
Samalla sain vihdoinkin siivottua makuuhuoneen.
Sängyt omalle paikalleen ja nurkassa olleen kaaoksen selvitettyä.
Elokuusta asti on entinen olohuone toiminut makuuhuoneena ja olkkarina, joten kaaos on ollut sen mukainen. 
Epäjärjestystä lisäsi, että vaatekomero purettiin entisestä makkarista ja vaatteet lojuivat milloin missäkin.
Moinen sekasotku ei oikein sovi luonteeseeni, mutta onneksi nyt helpottaa.
Harmoonin paikallahan on vitriinikaappi:)
Vieläkin makkarissa on olkkarin tavaraa, mutta onneksi kohta helpottaa ja palataan normaaliin järjestykseen.

Villat olohuoneen lattiaan

 27.12.2011

Ennen joulua oli kotona ihan tarpeeksi hommia, joten mökille ehdittiin vasta Tapanin ajelujen jälkeen. Sähköjohtoja kävimme aivan kuun alussa vetämässä niskojen alle lattialle. Vaikea oli miettiä, minne haluan pistorasioita ja telkkarille kaapelin.
Nyt hion edelliskertaiset kittaukset ja laitoimme villat olkkarin lattiaan. Huomenna olisi tarkoitus lyödä laudat lattiaan.
Itse pähkäilen vielä miten käsittelen lattian. Laitanko öljyvahan, puuvahan, vai annanko lattialla maito- tai piimäkäsittelyn, tai maalaan lattian? Hieman olen kallistunut maalauksen kannalle. Moni on saanut kauniin pinnan Betoluxin Aqualla. Värinä voisi olla vaalein harmaa tai valkoinen. Vanha lattia oli harmaa.

Sitten onkin tapetoinnin aika. se homma lankeaa automaattisesti minulle, kuin myös kittaus. Tapetit on hankittu. Ikkunaseinille tulee vaalea tapetti ja oviaukon seinälle kuviotapetti.
Hieman on keittiö ylösalaisin, kun lattialaudat ovat ilmottumassa siellä.
Ensin siisti kuva ja sitten todellisuus kameran ulkopuolella!


Remonttiterveisin!♥
Hanne

Keittiön oviaukon suurennus

29.11.2011

Remontti edistyy pikku hiljaa. Marraskuun alkupuoliskolla koolattiin seinät suoriksi ja  nostettiin gyprokit seinille. Saumat paklattiin ja nyt olen niitä hieman jo hionutkin. Uudet ikkunat nostettiin paikoilleen. Ikkunoita on nyt kolme aikaisemman kahden sijaa. Ajattelimme remonttia aloittaessa, että puhkaisemme saunan suunnalle uuden ikkunan, mutta meille kävikin tuuri, kun purimme seinäpaneeleita ulkopuolelta. Kuinka ollakkaan, sillä seinällä on joskus ollut ikkuna ja se oli vain peitetty. Jippii! 
Keittiö oviaukkoa myös suurennettiin. Moottorisaha oli siinä oiva työkalu!
Aukosta tuli 140cm.
Keittiön eteläseinä on joskus ollut ulkoseinä ja siinä on ollut ikkuna. Aukko oli vain täytetty vanhoilla vaatteilla ja paperisäkeillä ja se oli jäänyt haltex-levyjen alle .




Remonttiterveisin!♥
Hanne

Varaavan takan kokoaminen

18.10.2011

Rempassakin on jotain saatu aikaiseksi. Lokakuun alkupuolella 2011 mökin pihaan saapui Uuniseppien varaavan Balladi-takan tarveaineet.
Palomuuri oli jo viimeistelty syyskuun lopulla ja kaakelit muurattu tulevan takan alustaan.
Sitten vaan ohjeet esiin ja muuraushommiin. Hieman jännitti saammeko siitä toimivan takan!
Minä luin ohjeita ja miehet kasas:)



Kaikki meni hyvin, vain hattupellin laittaminen oli pikkuisen hankalaa! Siinä se nyt seisoo.
Koepolttokin onnistui hyvin. Mistään ei tuprunnut savua eikä tiilet tai muuraus hajonnut.
Hyvä Me!
Hyvin toimi. Miten sitä ollenkaan malttaa lähteä varovasti lämmittään (näin ohjeissa), kun tekisi mieli laittaa täysi praasu pesään.
Kahvit kyllä keitettiin. Täytyyhän harjakaiset pitää:)
Nyt meillä on mökillä varaava takka.



Hieman näkymä muuttui, kun tästä lähdettiin.




Vielä olisi tarkoitus laittaa uudet ikkunat paikoilleen ja levyjä seinään. Sitten meidän pääpomo rempassa lähtee kolmeksi viikoksi Madeiralle. Toivottavasti olkkari valmistuu jouluksi:)

Remonttiterveisin
Hanne ♥