maanantai 28. marraskuuta 2016

Piipun muuraus talkoilla

 5.syyskyyta 2011

Mökillä remontti on edennyt hyvin. Piippu on valmis, kiitos ahkerille sukulaisille Ramille, Anjalle, Sepolle, Ritvalle, Olaville ja tietenkin nuorisollemme. Talkoot sujuivat aurinkoisena elokuun viikonloppuna hyvin. Samalla valmistui kivijalka ja valukotelot.


Piipun hattukin on jo kunnossa. Ensi kesänä katon pellityksen yhteydessä piippu saa peltikuoren.
Tässä pala hienoa kivijalkaa, maakivien kohdalla olevat valutuet ovat vielä tässä paikoillaan.
Sisällä jupusimme väliseinän alimman hirren pois ja tilalle tuli lekaharkot. Tasoitimme hiekkapedin ja päälle pari kerrosta styrox levyjä ja raudoitusverkkoa ja lattian valu tapahtui maanantaina. Nyt se saa kuivua rauhassa.




Saman aikaisesti tuvassa on valmistunut piipun alaosa, entisiä reikiä on tukittu, pintoja rapattu ja muuria hieman levitetty. Tasotteiden ja värin aika on kohta, mutta siitä siiten joskus...
Varaavan takan saamme noin kolmen viikon kuluttua.
Vintille on levitetty pari kerrosta villaa ja joskus päälle tulee vielä puhallusvillaa, mutta se on sitten joskus hamassa tulevaisuudessa.
Uuni on Uuuniseppien valkoinen balladi valkoisilla etukivillä.
Ihan hyvin on remppa edennyt. Ulkona on vielä ulkopaneelien laittoa ja sähkötaulu uusitaan kolmivaiheiseksi ja siirretään ulos, muuten hommat jatkuvat pääosin sisällä.
Hieman on ollut kaaottista välillä, kivipölyä ja nokea on imuroitu jokikinen päivä. Osa tavaroista on siirretty aittaan, nukuttu on tuvassa ja nyt entisessä olkkarissa kaiken roinan keskellä. Yllättävästi sitä vaan sopeutuu hankaliinkin olosuhteisiin. Olen kuitenkin yrittänyt laittaa paikat aina iltaisin kunttoon. On mukavampi itselle olla ja nousta aamukahville siivottuun tupaan.

Hanne ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

♥LÄMPIMÄT KIITOKSET KOMMENTEISTA♥