maanantai 28. marraskuuta 2016

Talon kengitystä

1.syyskuuta 2011

Syyskuu alkoi täällä meillä melko sateisena, mutta onneksi kauniimpaa on tiedossa.

Päivät ovat olleet kiireiset. Töitä on puskettu aamusta iltaan. Mökin toinen pää on ilmassa kolmen tunkin varassa. Uudet anturat on valettu ja kuivumassa. Sitten on lekaharkkojen vuoro ja talon lasku niiden päälle,
uuden lattiapohjan valu ja lattian teko.
Onneksi hirret olivatkin paremmassa kunnossa mitä luultiin. Vain yksi pätkä meni vaihtoon ja sekin oli melko hyvä. Moottorisahalla vain jyrsittiin pökkiintynyt osa pois ehjään puuhun asti. Iisi homma. Anturat olivat melko pahasti murentuneet. Sota-ajan betoni oli mitä oli eikä tukirautoja ollut ollenkaan. Hyvä puoli oli, että se oli helppo poistaa.





Samalla purimme vanhan piipun kattoon asti ja huomenna olisi tarkoitus pitää piipun muuraustalkoot.

Minulta on löytynyt aivan uusia lihaksia, ne huomioi vasta kun ovat kipeytyneet. Kiipesin katolle tutkaileen vanhaa piippua ja katon lape on melko jyrkkä ja taisi hieman jännittääkin, niin nyt on pakarat niin kipeät, että kävely on aluksi pientä töpötystä.


Katon pellittäminen jää varmasti ensi kevääseen, sillä tarkoitus olisi purkaa vanha sisääntuloterassi ja tehdä uusi isompi lasi-ikkunallinen terassi, jonne mahtuisi iltaa istumaan isompikin porukka.
Aika utopistiset toiveet kton pellityksestä:) Katto valmistui  2016 lokakuussa!

Hanne ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

♥LÄMPIMÄT KIITOKSET KOMMENTEISTA♥